keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Sekalaista hypeä ja analyysiä

Terveterve,

Paljon on ääntä virrannut kuulokkeissa sen jälkeen kun viimeksi tänne kirjoittelin. Taas on tullut uutta levyäkin omistukseen, matkailtu erilaisissa musikaalisissa sfääreissä ja tipahdeltu siinä kuin noustukin. Ennen tämän kasaan raapimista laitoin kymmenkunta biisiä Eminemin syljentää jonoon, eli nyt kirjoitellaan rennosti räpin tahtiin.

Maailmassa on muitakin musiikkiaiheisia sivustoja kuin tämä blogi. Näistä merkittävin on ainakin itselle tännekin linkittämäni last.fm. Siitä olen puhunut paljon aikaisemminkin, mutta pieniä tarkennuksia tarvitaan kuitenkin. Sivustolla omassa profiilissaan voi laittaa näkyviin suosituimmat artistit ja kappaleet joko viimeisen 7 päivän sekä 3, 6 ja 12 kuukauden ajalta tai vaihtoehtoisesti pitää näkyvillä kaikkien aikojen tilastoa. Olen aikaisemmin ihmetellyt tätä vaihtoehtojen runsautta, mutta kun itse hieman vietin aikaa ropaillen profiiliani, paljastui mielenkiintoisia yksityiskohtia. Erilaisten ajanjaksojen musiikillisten mieltymysten esille ripustaminen antaa mahdollisuuden seurata omaa ja muiden musiikkimakua erittäinkin monipuolisesti. Tällä hetkellä omassa profiilissani ovat näkyvillä viimeisen viikon aikana soineet artistit, suosikkiesittäjät viimeisen 3 kuukauden ajalta sekä kaikkien aikojen suosikkibiisit. Tätä kirjoitettaessa viimeisen viikon ykkösartisti on ollut kestosuosikki Amorphis ja hyvänä kakkosena tulee vastikään uuden levyn ulos pullauttanut peikkohevillä moukaroiva Finntroll. Kun vilkaistaan viimeisen 3 kuukauden tilastoja, ykkösenä on death metal -bändi Nile. Erityispoimintoina kyseiseltä listalta voidaan poimia tuoreenpuoleinen löytöni Stam1na ja loistavaa metalcorea mäiskivä jenkkibändi Misery Signals. Hip hopin osuus näyttää olleen viime aikoina hyvin vähäinen, parhaana tyylin edustajana Tech N9ne sijalla 20. Viimeisen 3 kuukauden aikana olen kuunnellut varmasti keskimääräistä enemmän uutta ja aikaisemmin kuulematonta musiikkia, mistä suurin osa on ollut raskasta. Uusia albumeita on tänä aikana kertynyt kokoelmaan ainakin 4 kappaletta ja tämän lisäksi jotain on saattanut siirtyä koneelle toisillakin keinoilla...olen hyvin tyytyväinen tilanteeseen, sillä tällä määrällä uutta musiikkia uskoisin pärjäileväni jonkin aikaa tulevan kesän julkaisuja odotellessa.

Toinen musiikkiihmisten kanava on kuvasivusto 4chanin musiikkiaiheinen osio /mu/:

http://boards.4chan.org/mu/

4chan on varsin kiistelty valtavan kirjoittajamäärän ja runsaahkon pelleilyn ja järkevän keskustelun terrorisoinnin vuoksi, mutta musiikkilaudalla tämän harrastajia on verrattain vähän 4chanin mittapuulla. Sivulla pääasiassa joko keskustellaan jostain muusikosta, yhtyeestä tai yksittyisestä albumista, vertaillaan ja listaillaan eri tyylilajien parhaimmistoa sekä jaetaan pinnanalaista musiikkia. /mu/ on hyvä paikka myös musiikkiuutisnälän tyydyttämiseen. Kannattaa käydä katsomassa, enkä kiellä tutustumista muuhunkaan 4chaniin (omalla vastuulla).

Kolmas, e-r-i-t-t-ä-i-n kiintoisa uusi musiikkisivu on last.fm: n lapsi Tuneglue Musicmap. Sivulla käyttäjä kirjoittaa hakusanan, minkä jälkeen sivun keskelle ilmestyy kyseistä artistia kuvaava pallero. Tämän jälkeen voi tutkia eri tietoja hakusanastaan ja mikä tärkeintä valita vaihtoehdon "expand". Tämä vaihtoehto alkaa piirtää haetun artistin palleron ympärille musiikillista "karttaa", jossa alkuperäisen palleron ympärille ilmestyy aina samantyylisiä artisteja, joiden kohdalla voi taas painaa expandia ja niin edelleen. Tällä tavalla on helppo löytää uudempien suosikkiartistiensa kanssa samankaltaisia bändejä ja laajentaa musiikkimakuaan. Tämän sivun keksijä ansaitsee Nobel-palkinnon, kerta kaikkiaan oivallinen idea! Check it out:

http://audiomap.tuneglue.net/

Ja sitten muihin aiheisiin. Kuten jo vihjaisin, suomalainen, ruotsiksi biisinsä örisevä folk metal -yhtye Finntroll on julkaissut uuden levyn otsikolla Nifelvind. Edelliseen Ur jordens djup -levyyn tykästyneenä odotin laatalta varsin paljon, ja onnekseni Finntroll vastasi huutoon ansiokkaasti. Levyn aloittava introkappale Blodmarsch virittelee kuulijan synkkään sysimetsien ja peikkojen maailman tunnelmaan, joka räjähtää täyteen voimaansa toisessa biisissä Solsagan. Black metal -harmonioiden, kansanmusiikkisoitinten ja ruotsinkielisen huutolaulun seoksesta saostuu sen verran tuhti keitos, että aivan märkäkorvaisten metallipäiden ei tähän kannata edes koskea. Kaiken kaikkiaan jokainen levyä kuunteleva voi luultavasti todeta saman kuin minä: tähän pystyy vain Finntroll. On hyvin hyvin hankalaa kuvitella minkään muun pumpun koskaan kuulostavan samalta. Kaiken muun lisäksi kappaleet ovat myös rakenteeltaan sangen vaihtelevia, joten tylsistymään ei todellakaan pääse. Kuulijaa vietellään monilla eri tavoilla. Solsaganin lisäksi levyn muita nopeita, raskaita haarikankallistelubiisejä ovat Under bergets rot ja I trädens sång. Kappale Tiden utan tid puolestaan vie kuulijan toisenlaiseen maailmaan, todellakin aikaan ilman aikaa. Rauhallinen kappale on laahaavassa painostavuudessaan aivan mahtava. Nifelvind-levyllään Finntroll ansaitsee ehdottomasti ainakin parin pykälän ylennyksen henkilökohtaisella suosikkibändien listallani!

Siinä päivän pääuutiset, myöhäislähetyksemme tänään kello 22.45 TV2:n puolella. Näkemiin.


perjantai 12. helmikuuta 2010

Status update

Tänä aamuna posti-Kusti kantoi minulle paksun kirjekuoren, jossa luki levykauppa Äx. Olin odottanut kuorta pari päivää hartaasti, sillä sen sisältönä piti oleman kaksi mielenkiintoista cd-levyä. Kuori auki, kuplamuovit pois ja uutta omaisuutta tutkimaan. Lähetys oli täsmälleen oikea: Stam1nan hypetetty uutukainen Viimeinen Atlantis ja Suomessa hieman vähemmän tunnetun Fear Factoryn viimeisin aikaansaannos, nimeltään Mechanize. Jälkimmäinen tuli vieläpä pari euroa normaalia kalliimpana digipak-versiona, josta lisää NYT. Läpinäkyvän muovin sisältä käteen sujahtaa pahvinen lähes origamimainen taitelma. Ensin pitää avata "ovet" jotka halkaisevat kansikuvan keskeltä kahtia. Tämän jälkeen avattavan kannen alta paljastuu itse levy. "Kannen" sisällä on sitten kansilehti, josta voi lukea ei-tavallisuudesta-poikkeavasti kappaleiden lyriikat ja bändin jäsenten kiitokset sekä osan käytetystä soitin- ja lisävarustearsenaalista. CD-levy on erikoisen muovisen kotelon sisällä, ja sen saa ulos painamalla erikoisen jousisysteemin laukaisevaa vipua. Selitys on nyt niin selkeä, että on pakko lisätä komeudesta kuva:

Kuvassa vipu näkyy hieman himmeästi, mutta tajunnette kuitenkin idean. Erittäin piristävää! Stam1nan levy puolestaan piiloutuu täysin tavalliseen cd-koteloon, eikä kansilehtisessäkään ole juuri ihmeteltävää, lyriikat on siihenkin painettu. Koska onnekseni ei tarvitse selittää toisesta kotelosta sen enempää, voidaan mennä suoraan siihen tärkeimpään. Eli levyt koneen cd-asemaan, rippaus Media Playerillä, musiikkikansioiden järjestelyä, biisien lisäys Winampin soittolistaan, tietojen tarkastus, soittolistan tallennus. Kuuntelu aloitettiin Stam1nasta. Avausraita S.O.S. (Salatkaa oma sijaintinne) ei vielä kummemmin hetkauta. Tutunpuoleista Stam1naa, kieroa lyriikkaa ja jämäkkää thrash-soitantoa. Toinen kappale Piste, jolta ei ollut paluuta tenhoaa sanoituksella, joka leikittelee virta-sanan käyttömahdollisuuksilla sekä sähkön että veden yhteydessä. Kolmas raita Pakkolasku menee tämän vanavedessä saarnaten ympäristöasioista (hieman mautonta hevilevylle), mutta nelosbiisi Jäteputkiaivot räjäyttää pankin sijaan koko valtion kultavarannon. Vihainen komppi hakkaa ja sanoitukset vittuilevat viihdeteollisuudelle. Kliimaksina lause: Hukumme viihdyttävään PASKAAAAAAN, jonka viimeinen sana huudetaan/murahdetaan selkäydintä sähköistävällä tavalla. Tästä eteenpäin levy rullaa mukavasti potkien, kohokohtana raskaasti soiva viimeistä edellinen kappale Eloonjäänyt, joka johtaa outromaiseen päätös- ja nimiraitaan Viimeinen Atlantis. Sen loputtua huomaa, että kolmen vartin verran elämästä on taas yhtäkkiä kulunut. Lopputulema: Viimeinen Atlantis on erittäin hyvä levy. Paljon parempi kuin edellinen, Raja, mutta ei kuitenkaan yhtä hyvä kuin Pahan Arkkitehdin ja Ristiriidan kaltaiset superlekat tarjoillut ykköslevy. Käytettäköön näistä seuraavaa vertausta: "Stam1na" on orgasmi, mutta "Viimeinen Atlantis" ensimmäinen työntö sisään. Että näin. Levyn ympäristöteema veden pinnan nousemisineen ja ihmiskunnan hukkumisineen on hiukan liian epärealistinen ja kaukaa haettu toimiakseen, eikä vihainen ja hauskaa pitävä metalliyhtye ole näiden asioiden kaikkein paras keulakuva. Teema on kuitenkin jotain niin suurta ja koskematonta, että siitä syntyy Antti Hyyrysen käsissä jälleen todella mielen sopukoita koluavia sanoituksia, joista Stam1na on tunnettu toki koko olemassaolonsa ajan...

Fear Factory on aliarvostettu, mutta huikean monen bändin esikuvana ja vaikuttajana toiminut pitkän linjan mättöpartio Amerikasta. Vuodesta 1989 asti pystyssä ollut bändi nosti hiukseni pystyyn uuden levynsä mielipuolisen korkealla tasolla. Kappaleet ovat nopeita ja aggressiivia ja instrumenteista otetaan irti rytmisesti ja soittoteknisesti todella vaativia elementtejä. Jenkkinelikko toteuttaa kaiken ammattilaiselle sopivalla tavalla, ja albumin thrashin, deathin ja industrial metallin sekaiset rytmit tikataan kuulijan päähän tuhannen sveitsiläisen kaappikellon tarkkuudella. Huutoa ja örinää sekoittava vokaalityöskentely jää hieman virtuoosimaisen soiton varjoon, mutta täyttää kuitenkin oman ruutunsa kertoen jälleen metallipäille, kuinka ikävä tämä maailma on ja kuinka kurjissa tehtaissa rakennetaan metallisia messiaita julistamaan aivottomalle massalle uutta uljasta sanomaa ilman ilo- etuliitettä. On vaikea eritellä, miksi levy kuulostaa niin pirun mahtavalta, mutta jos tykkäät äärilajien raskaasta musiikista, on sinun kertakaikkiaan PAKKO kuunnella tämä levy. Se potkii suoraan kallon perälle! Olen sanaton. Paras näytekappale: Christploitation.

Kuuntelun lisäksi olen nyt innostunut enemmän tai vähemmän kitaransoitosta. Olen soitellut ja laulellut kaikenlaista, uusimpina opettelin Iron Maidenin The loneliness of the long distance runnerin alkuriffin ja Metallican muutamia riffejä. 15-vuotiaana olisin varmaan ollut ihan myyty, mutta näin 20-vuotiaanakin on mukava hetken aikaa kuvitella olevansa Adrian, Dave, Janick tai vaikka itse James. Soittaminen on mukavaa, mutta luulenpa, että tulevan viikonlopun täyttää koriksen, ystävänpäivän ja etanolin lisäksi edellä pureksittujen kahden levyn kuunteleminen. Kiitos ja näkemiin!