Tänä aamuna posti-Kusti kantoi minulle paksun kirjekuoren, jossa luki levykauppa Äx. Olin odottanut kuorta pari päivää hartaasti, sillä sen sisältönä piti oleman kaksi mielenkiintoista cd-levyä. Kuori auki, kuplamuovit pois ja uutta omaisuutta tutkimaan. Lähetys oli täsmälleen oikea: Stam1nan hypetetty uutukainen Viimeinen Atlantis ja Suomessa hieman vähemmän tunnetun Fear Factoryn viimeisin aikaansaannos, nimeltään Mechanize. Jälkimmäinen tuli vieläpä pari euroa normaalia kalliimpana digipak-versiona, josta lisää NYT. Läpinäkyvän muovin sisältä käteen sujahtaa pahvinen lähes origamimainen taitelma. Ensin pitää avata "ovet" jotka halkaisevat kansikuvan keskeltä kahtia. Tämän jälkeen avattavan kannen alta paljastuu itse levy. "Kannen" sisällä on sitten kansilehti, josta voi lukea ei-tavallisuudesta-poikkeavasti kappaleiden lyriikat ja bändin jäsenten kiitokset sekä osan käytetystä soitin- ja lisävarustearsenaalista. CD-levy on erikoisen muovisen kotelon sisällä, ja sen saa ulos painamalla erikoisen jousisysteemin laukaisevaa vipua. Selitys on nyt niin selkeä, että on pakko lisätä komeudesta kuva:
Kuvassa vipu näkyy hieman himmeästi, mutta tajunnette kuitenkin idean. Erittäin piristävää! Stam1nan levy puolestaan piiloutuu täysin tavalliseen cd-koteloon, eikä kansilehtisessäkään ole juuri ihmeteltävää, lyriikat on siihenkin painettu. Koska onnekseni ei tarvitse selittää toisesta kotelosta sen enempää, voidaan mennä suoraan siihen tärkeimpään. Eli levyt koneen cd-asemaan, rippaus Media Playerillä, musiikkikansioiden järjestelyä, biisien lisäys Winampin soittolistaan, tietojen tarkastus, soittolistan tallennus. Kuuntelu aloitettiin Stam1nasta. Avausraita S.O.S. (Salatkaa oma sijaintinne) ei vielä kummemmin hetkauta. Tutunpuoleista Stam1naa, kieroa lyriikkaa ja jämäkkää thrash-soitantoa. Toinen kappale Piste, jolta ei ollut paluuta tenhoaa sanoituksella, joka leikittelee virta-sanan käyttömahdollisuuksilla sekä sähkön että veden yhteydessä. Kolmas raita Pakkolasku menee tämän vanavedessä saarnaten ympäristöasioista (hieman mautonta hevilevylle), mutta nelosbiisi Jäteputkiaivot räjäyttää pankin sijaan koko valtion kultavarannon. Vihainen komppi hakkaa ja sanoitukset vittuilevat viihdeteollisuudelle. Kliimaksina lause: Hukumme viihdyttävään PASKAAAAAAN, jonka viimeinen sana huudetaan/murahdetaan selkäydintä sähköistävällä tavalla. Tästä eteenpäin levy rullaa mukavasti potkien, kohokohtana raskaasti soiva viimeistä edellinen kappale Eloonjäänyt, joka johtaa outromaiseen päätös- ja nimiraitaan Viimeinen Atlantis. Sen loputtua huomaa, että kolmen vartin verran elämästä on taas yhtäkkiä kulunut. Lopputulema: Viimeinen Atlantis on erittäin hyvä levy. Paljon parempi kuin edellinen, Raja, mutta ei kuitenkaan yhtä hyvä kuin Pahan Arkkitehdin ja Ristiriidan kaltaiset superlekat tarjoillut ykköslevy. Käytettäköön näistä seuraavaa vertausta: "Stam1na" on orgasmi, mutta "Viimeinen Atlantis" ensimmäinen työntö sisään. Että näin. Levyn ympäristöteema veden pinnan nousemisineen ja ihmiskunnan hukkumisineen on hiukan liian epärealistinen ja kaukaa haettu toimiakseen, eikä vihainen ja hauskaa pitävä metalliyhtye ole näiden asioiden kaikkein paras keulakuva. Teema on kuitenkin jotain niin suurta ja koskematonta, että siitä syntyy Antti Hyyrysen käsissä jälleen todella mielen sopukoita koluavia sanoituksia, joista Stam1na on tunnettu toki koko olemassaolonsa ajan...
Fear Factory on aliarvostettu, mutta huikean monen bändin esikuvana ja vaikuttajana toiminut pitkän linjan mättöpartio Amerikasta. Vuodesta 1989 asti pystyssä ollut bändi nosti hiukseni pystyyn uuden levynsä mielipuolisen korkealla tasolla. Kappaleet ovat nopeita ja aggressiivia ja instrumenteista otetaan irti rytmisesti ja soittoteknisesti todella vaativia elementtejä. Jenkkinelikko toteuttaa kaiken ammattilaiselle sopivalla tavalla, ja albumin thrashin, deathin ja industrial metallin sekaiset rytmit tikataan kuulijan päähän tuhannen sveitsiläisen kaappikellon tarkkuudella. Huutoa ja örinää sekoittava vokaalityöskentely jää hieman virtuoosimaisen soiton varjoon, mutta täyttää kuitenkin oman ruutunsa kertoen jälleen metallipäille, kuinka ikävä tämä maailma on ja kuinka kurjissa tehtaissa rakennetaan metallisia messiaita julistamaan aivottomalle massalle uutta uljasta sanomaa ilman ilo- etuliitettä. On vaikea eritellä, miksi levy kuulostaa niin pirun mahtavalta, mutta jos tykkäät äärilajien raskaasta musiikista, on sinun kertakaikkiaan PAKKO kuunnella tämä levy. Se potkii suoraan kallon perälle! Olen sanaton. Paras näytekappale: Christploitation.
Kuuntelun lisäksi olen nyt innostunut enemmän tai vähemmän kitaransoitosta. Olen soitellut ja laulellut kaikenlaista, uusimpina opettelin Iron Maidenin The loneliness of the long distance runnerin alkuriffin ja Metallican muutamia riffejä. 15-vuotiaana olisin varmaan ollut ihan myyty, mutta näin 20-vuotiaanakin on mukava hetken aikaa kuvitella olevansa Adrian, Dave, Janick tai vaikka itse James. Soittaminen on mukavaa, mutta luulenpa, että tulevan viikonlopun täyttää koriksen, ystävänpäivän ja etanolin lisäksi edellä pureksittujen kahden levyn kuunteleminen. Kiitos ja näkemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti