Hyvät pikku herhiläiset,
Sain tänään jälleen postia toiselta hyvistä kirjeystävistäni. Toinen niistä on Kansaneläkelaitos, toinen tänään minua muistanut Levykauppa Äx. Tosin on hieman väärin sanoa jonkun muistavan sinua, jos tiedät sen etukäteen, mutta kuitenkin. Paketissa oli itselle varsin epäominainen tilaus, DVD/CD, nimeltään se oli Roadkill ja toteuttajana göteborgilainen negatiivisen energian keskittymä ja melodeath-vaikutteisen thrash metallin eliittijoukko The Haunted. DVD sisältää Amsterdamissa vuonna 2009 taltioidun keikkamateriaalin lisäksi bändin kitaristi Patrik Jensenin ja ystävä Jonas Olsenin 1990-luvun lopulta asti filmaamaa kuvaa kiertueilta eri puolilta maailmaa. Materiaalia on varmasti haalittu kasaan muistakin kameroista matkan varrelta. 65-minuuttinen dokumentaari "Road Kill - On the road with The Haunted" on jaettu 18 lyhyehköön osioon, jotka käsittelevät kiertue-elämän eri elementtejä kuten kuljetuksia, kiertuemanagerointia, PR-asioita ja hygieniaa. Yli kymmenen vuoden ajalta kerätty runsas materiaali on mahdollistanut filmin pääkoostajalle, kitaristi Anders Björlerille asioiden kuvaamisen Introssa luvatulla tavalla: todenmukaisesti ja glooriasta vapaasti. Bändin jäsenten lisäksi menossa on mukana muu pitkäaikainen kiertuehenkilökunta teknikkoineen ja managereineen. Dokkari paljastaa bändin miehistä erikoisen puolen; kaverit ovat äärimmäisen agressiivisen musiikkinsa vastapainoksi hyvin rauhallisia, jopa säyseitä tapauksia AD/HD -maisesti käyttäytyvää laulaja Peter Dolvingia lukuunottamatta. Tämä oli itselle hyvin mielenkiintoinen havainto. Mitä tämä on, rauhallisia hevareita! Hienoin havainto dokumentista oli kuitenkin bändin kanssa kiertämisen lopullinen tylsyys ja mielenkiinnottomuus. Loputtomat tunnit bussissa paikasta toiseen, hommien toimimattomuus ja ajan tappamisen ongelma. Konsensus bändiläisten sisällä tuntuikin olevan, että vuorokaudessa on keskimäärin noin tunti-puolitoista elämisen arvoista aikaa, tämä tarkoittaen tietenkin keikkoja. Kaikki loppu aika kiertueella on oikeastaan vain niihin valmistautumista. Ei kovin hienoa tai välttämättä edes tavoittelemisen arvoista, mutta monelle silti toteutunut unelma, jonka pahat puolet kestää hyvien vuoksi. Henkilökohtaisesti ei tulisi mieleenkään, valitsen mieluummin tylsyyden ja nautin kiertämisen hienouksista juuri tänään näkemäni DVD: iden välityksellä. Senpä takia onkin syytä tuntea kiitollisuutta artistien viitseäisyydestä paljastaa paljon asioita elämästään, ainakin sen verran, että hankkii näitä julkaisuja omikseen!
Ja voi minua, en ole vielä kirjoittanut Mokoman uudesta levystä! Sehän on nimeltään Sydänjuuret, ja on muuten perkuleen kova pätkä thrashia. Erilaiseen hifistelyyn ja erikoisuuden tavoitteluun mieltyneenä tilasin levystä "kirjaversion", jossa levy on piilotettu hienon, kovakantisen pikku kirjasen sisälle. Kirjanen puolestaan sisältää jokaisesta levyn kappaleesta sen päätekijän lyhyen kommentin, joissa ruoditaan kappaleiden syntyprosesseja. Tällaiset kappaleiden taustat ovat myös kiinnostaneet suunnattomasti, joten kirjaversio oli vähintäänkin nappiostos. Onneksi itse musiikki on kuitenkin pääasia, ja sitähän levyllä riittää 11 raidan verran. Ensimmäinen läpikuuntelu on lupaava, yhtäkään kappaletta ei nimittäin tehnyt mieli skipata. Tarkempi perehtyminen varmisti asian: tällä levyllä ei ole yhtään heikkoa kappaletta! Todella harvinainen ja aina hatunnoston arvoinen suoritus. Parhaimmistoon raidoista yltävät avaus/nimiraita Sydänjuuret, jykevällä blast beatillä elämästä nauttiva Vääräleuka, hienolla riffillään rullaava Niin Hyville Kuin Pahoille sekä enemmän melodioihinsa ja Marko Annalan sanoituksiin ja tulkintaan nojaavat Kristuksen Ruumis Ja Pedon Pää sekä Rautaa Rinnoista. Myös piristävän erilainen Kalmannäkijä ansaitsee maininnan. Kerta kaikkiaan mahtava levy ja Mokomalta hieno tasonnosto edellisen "Luihin ja Ytimiin" -albumin pienoisen rimanalituksen jälkeen. Mokoman ja Stam1nan uusien levyjen jälkeen voi ainakin todeta, että Sakara Records ja sen myötä Suomi-thrashin genre voivat oikein hyvin. En myöskään usko, että Rytmihäiriön toukokuussa ilmestyvä uutukainen tulee tätä seikkaa minnekään heilauttamaan. Tarpeetonta mainitakaan, että odotan kyseistä laattaa aivan ekstaasissa.
Rytmihäiriön uusimman lisäksi tuli sitten tilattua vähän muutakin musiikkia. Tilaukseen laitettiin siis myös Exoduksen tuorein tuotos, 12.5. ilmestyvä "The Atrocity Exhibition - Exhibit B", josta omistan jo A-osan. Gary Holtin ja Kirk Hammetin riffimyrkky on suhteellisen luotettava valinta, mitä kolmas tilaamani levy ei sitten olekaan. Mini-CD:n esiintyjät ovat Deathchain ja Sotajumala, joista kumpainenkin tempaisee yhden uuden oman kappaleen ja tämän lisäksi coverin Iron Maidenin kappaleesta. Hintaa tällä hengentuotteella oli vain viitosen verran, joten ajattelin napata sen levyhyllyn koristeeksi. Näistä lisää, kunhan postiluukku taas kolahtaa.
Musiikin kuuntelun lisäksi olen vietellyt hieman entistä tiiviimmin aikaa myös kitaran varressa. Tukku uusia sointuja on tarttunut näppeihin ja kitaran kanssa lauleskelun rentouttava maailman on availlut oviaan varsin mukavasti. Soitettu on Volbeatia ja The Fratellisia samalla murtaen taikamuuria näiden ympärillä. Monet tunnetut kappaleet ovat varsin yksinkertaisia, ja keskitasoinenkaan kitaristi ei tarvitse kovin suurta vaivannäköä niiden hallitsemiseen. Joten älkää peljätkö, vaan rohkeasti tämän päivän tavaran kimppuun kitaroin ja lauluin!
Näkyy taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti