Moar!

Morjes

Ennen TÖIHIN suuntaamista on maanantain kunniaksi hyvä kirjoittaa. Tämä on tosi.

Hyllyni uusimmat levyt: Brädin "Repullinen Hiittiä" ja bändin nimeltä Se, josta ei puhuta levy nimeltä Ne, joista ei puhuta. First mentioned things first: Brädi, Lahden hiphop-skenen synnyttäjä ja ruumiillistuma, pioneeri, mainosmies ja paljon muuta, on yli kymmenen vuoden piireissä pyörimisen jälkeen tehnyt soololevyn. Levyä voidaan ehdottomasti pitää merkkitapauksena Suomiräpille. Brädin merkitys koko Suomiräp-ilmiölle näkyy jo albumin vierailijalistasta, jota täydentävät muiden muassa Elastinen, Redrama ja Cheekinkin kanssa yhteistyötä tehnyt soul-mies Sami Saari. Kriitikot ovat kutsuneet levyä aikuiseksi, enkä itsekään ole eri mieltä. Sen sijaan kunnioitan korkeasti Brädin rohkeutta tehdä albumi omalla tavallaan ja rohkenen väittää, että kappaleita ei ole väännetty tavoitellulle kohderyhmälle soveltuviksi ainakaan yhtä paljon kuin joillakin virkaveljillä. Jo levyn avausraita, Mika Tauriaisen vokaaleilla kuorrutettu Lentoon, ei ole missään nimessä yhtä helposti lähestyttävä kuin monet listahittilevyjen kappaleet. Kappaleen biitin rauhallisuus, kertosäkeen unenomainen eteerisyys ja jonkin pitkän tarinan alkupisteeseen laaditut varsin syvälliset sanat säikäyttävät pinnallisemman kuuntelijan heti pois levyn luota. Tämä on toisaalta hyvä juttu, sillä sama linja jatkuu hienosti koko laatan ajan. Brädin tiukka oman jutun tekeminen tulee hienosti esiin tatuoinneista kertovassa kappaleessa Kato mun Käteen ja enemmän tai vähemmän hupailevassa Parempaa Kangasta -rallissa. Näillä, kuten toki muillakin raidoilla, Brädin riimittelytekninen ja sanoituksellinen taituruus pääsee kunnolla valokeilaan. Potentiaalisia hittejäkin levyllä on, ensimmäinen sinkkulohkaisu Mä Tarjoon on nauttinutkin jo menestyksestä, mutta olisi sääli, jos se veisi huomion biisiltä Kättä Hiusrajaan, joka on omasta mielestä paitsi levyn selkeästi paras kappale, myös hyvin mahdollinen tanssilattioiden täyttäjä kesän klubi-illoissa. Myös jenkkityylisen roisi Kuka Eka nostattaa fiiliksiä mukavasti, sen soidessa olisi varmasti aikas kutkuttavaa katsoa rävähtämättä silmiin unelmiensa naista. On kerta kaikkiaan hienoa, että Brädin levy on vihdoin ulkona. Jotain, mikä on samalla alun loppu ja uusi alku ei tule vastaan joka toinenkaan päivä.

Se, josta ei puhuta on uusi tuttavuus Suomenkielisen metallin keskiössä. Ne, joista ei puhuta on kovan luokan debyytti. Rankkaa soundia, yllättävän hyviä lyriikoita ja erittäin cojones -pitoista vokalisointia, niillä on moni bändi noussut ja lentänyt. Mitään ihmeellistä Se, josta ei puhuta ei tosiaan ole, mutta uutuutena kiistämättä positiivinen yllätys. Jos yhtye kehittyy ja tekee hyvän toisen levyn julkaisten sen melko pian, en näe bändin tiellä esteitä hidastamassa matkaa Mokoman ja Stam1nan painoluokkaan. Runsaamman tutustumisen jälkeen ehkä hehkutan bändiä vielä, joten pysykää taajuudella.

Sitten soittolistoista. Moisethan ovat nykyään hyvin tiukasti pinnalla kelluva ilmiö Spotifyn ja muiden saatanallisten keksintöjen ansiosta. Radiokanavienkin soittolistat ovat usein verkossa kaikkien nähtävillä, ja esimerkiksi last.fm muodostaa käyttäjän profiilisivulle näytesoittolistan, joka on tekevinään läpileikkauksen käyttäjän eniten kuuntelemasta tavarasta. Omat kokemukseni Spotify: sta ovat suurimmaksi osaksi negatiivisia, mutta soittolistojen jakomahdollisuus on hieno idea. Koska en kuitenkaan käytä Spotify: ta, aion jakaa teille soittolistoja muilla tavoin. Musiikin kuunteluun tietokoneella käytän Winamp -ohjelmaa, jonka yhteen soittolistaan olen sysännyt kaiken koneellani olevan kuuntelemisen arvoisen musiikin. Omasta mielestäni yksikään mediasoitinohjelma ei ole kyennyt lyömään Winampia kätevyydessä ja käyttömukavuudessa. Tämän lisäksi on helppo luoda uusi soittolista vaikkapa jonkin uuden levyhankinnan kappaleista ja hallita sitä. IPodin omistajana olen olosuhteiden pakosta tutustunut myös Applen iTunesiin, josta en mieluusti keskustele. Käytän iTunesia siis iPodin operoimiseen, mutta siinä se. Ohjelmalla pystyy onneksi sentään joihinkin hyviinkin asioihin, kuten juuri luomaan soittolistoja iPodiin. Tällä hetkellä itse luomani soittolistat käsittävät omat arkistonsa hiphopille, herkistelymusalle ja konemusiikille. Tämän lisäksi on olemassa lista nimeltä "Tosirandom", joka sisältää nimensä mukaisesti hieman toisenlaisia kappaleita.

Nyt on tietysti pakko hieman avata salaisuuksien vyyhtiä näiden mystisten soittolistojen ympärillä. Hiphop- ja konemusiikkilistat eivät kaivanne lisäselvitystä. Olen vain ympännyt kaiken noiden genrejen musiikin omiin listoihinsa, koska niiden osuus iPodini sisällöstä on verrattain vähäinen ja selaaminen yhdestä soittolistasta riittävän helppoa. Perehdytään siis herkistelylistaani. ITunesin mukaan 121 biisiä, 9,4 tuntia, 881 megatavua suurta tunnetta. Paljon rockslovareita, useita herkempiä räp-kipaleita ja valikoima marginaalisempien musiikkilajien mestareiden taidonnäytteitä. Vaikka yleensä karsastan naisartistien musiikkia (sovinisti!), herkistelyssä naiset ovat hyviä. Alicia Keysin, Beyoncen ja Christina Aquileran balladit melkein itkettävät välillä. Melkein. Ja vaikka Ari Koivusen liittyminen Amoraliin raunioitti mielestäni molempien urat täydellisesti ja oli kamalinta sitten Las Ketchupin, Koivusen balladi Angels Are Calling on kaunis. Herkistelylistallani on varsin vähän suomenkielistä musiikkia. Mukana ovat itseoikeutetusti Eppu Normaalin parit pakolliset, Juha Vainiota sekä irtonaisia paloja muualta. Discon kappale Yhteys Katkeaa on aina puhutellut. Musiikista osa on hyvinkin vanhaa, ovathan listalla mukana Frank Sinatran ja Gilbert O'Sullivanin äänet. Myös Brook Bentonin uskomattoman tunnelmallinen ja aina rauhoittava luritus Rainy Night In Georgia edustaa hieman patinoituneempaa biisistöä. Pidän muuten paljon myös kyseisen kappaleen laulamisesta, sillä herra Bentonin ääniala kohtaa omani varsin hyvin. Herkistelylistalta eniten tilaa vievät Queen sekä tunteen mestari Miles Davis. Queeniltä mukana on yhdeksän kappaletta, josta suinkaan kaikki eivät ole slovareita, vaan mukana silkan tunteen määrän takia. Hiphoppia herkistellessäni luotan Nasiin, joka osaa räpätä rauhaisasti ja seesteisesti ehkä paremmin kuin kukaan muu.

Mutta ennen kuin hukumme kokonaan nössöilyyn, on aika pureutua "Tosirandom" -listaan. 41 biisiä. Tälle listalle on koottu kolmenlaista musiikkia: Sitä, joka naurattaa, sitä, jota ei kuunnella niin tosissaan ja sitä, jota ei kehtaa myöntää kuuntelevansa. Listahittejä ja sen sellaista. Japanilaista animepelimusiikkia. Final Fantasy VII:n ja Disney-leffojen soundtrack- kamaa. Pelle Hermanni-theme. The Lonely Islandia. Mainitusta joukosta saa jokainen henkilökohtaisesti sijoittaa kunkin kohteen yhteen kolmesta mainitusta kategoriasta.

Viimeisenä ja oikeastaan tärkeimpänä: Ronnie James Dio on kuollut. Seitsenkymppisenä syöpään menehtynyt Dio oli itseään varmaankin pian manan majoille seuraavan Ozzy Osbournen ohella heavy metallin historian suurin ääni. 160-senttisestä varresta kummunneen korkean ja hieman rosoisen äänen voimaa ei voi kukaan koskaan saavuttaa, se on myönnettävä. Laulaminen sekä Rainbow: n että Black Sabbathin tasoisen maineen saavuttaneissa bändeissä JA huikea sooloura ovat melkoisia meriittejä. Miljoonia myytyjä levyjä, toisia miljoonia viihdytettyjä faneja ja kolmas mokoma miljoonia kosketettuja sieluja. Fanien joukossa muun muassa Ronnielle kirjeen haudan taakse kirjoittanut Metallica-kannumies Lars Ulrich. Kyseinen kirje on luettavissa Metallican nettisivuilla.

Anteeksi, pidän kirjoittamisesta ja musiikista.