Niin makaa nyt maailma, että minä olin Provinssirockissa sunnuntaina 20. päivä kesäkuuta vuonna 2010. Seinäjoen-reissun käsittelyssä voi mennä vielä tovi tai kaksi, mutta näin ensi pölyn laskeuduttua kirjailen tänne tuoreimmat fiilikset.
Juna lähti Lahdesta 11.54 ja perille festarialueelle päästiin hyvissä ajoin, jotta aikaa jäi alueen kartoittamiseen ja yleiseen pööpöilyyn ennen ensimmäisenä tarkastuslistalla olevaa keikkaa, josta vastaisi Lemin Stam1na. Kyseinen keikka oli bändille itselleenkin ainutlaatuinen, ensimmäinen kerta Provinssin päälavalla. Laulaja-kitaristi-spiikkimestari Antti Hyyrynen otti tämän huomioon toteamalla ensimmäisen kappaleen introa soittaessaan: "Vai että Provinssi ja vai että päälava, no voi VITTU!" Pieni jännitys paistoi rutinoituneenkin bändin otteissa, mutta se ei tahtia haitannut. Uuden levyn materiaaliin painottunut setti piti sisällään myös juuri ne hitit, mitkä kaikki luultavasti halusivatkin kuulla. Ristiriita, Paha Arkkitehti, Kadonneet kolme sanaa ja "vierailevana speak-artistina" toimineen Kaarle Viikatteen spiikkaama Viisi laukausta päähän olivat hienoja, varmoja vetoja. Keikan kohokohta oli loistavasti vedetyn Maalla, merellä, ilmassa -kappaleen ohella encoren avausbiisinä kuultu sanoituksiltaan suomennettu versio Jimi Hendrixin biisistä Fire. Punchline oli "pannaan puita sun kamiinaan", ja kieli poskessa tempaistu biisi huudatti ja nauratti yleisöä tasapuolisesti. Keikka oli piristävän erilainen, sillä rumpali Teppo Velinin toisen basaripedaalin hajottua kosketinsoittaja Emil Lähteenmäki ja soolokitaristi Pekka Olkkonen viihdyttivät hetken aikaa improvisoidulla lounge-tyylisellä jamittelulla. Kokonaisuutena keikka löi hienolle Provinssipäivälle kelpo pohjat. Pahoittelen heikkoa kuvaa.
Stam1nan jälkeen oli sopivasti aikaa kierrellä festarialuetta, iskuskella kaikessa rauhassa ja kuunnella puolella korvalla Lapkoa, jonka livesointi oli varsin kelvollista, ainakin ainoan tunnistamani kappaleen All the best girls kohdalla. Bullet for my Valentinen keikka oli lennon myöhästymisen takia myöhässä, ja tämän ansiosta leirintäalueella pyöriminen vei voiton sen seuraamisesta. Leirinnästä kasaan raapiutuneen porukan mukana päädyin hetkeksi tarkkailemaan, kun lavalla pauhasi jenkkiläinen progemelodeath-partio Between the buried and me. Kuulemani kohdat toivat vahvasti mieleen Dream Theaterin, ja kaiken kaikkiaan meno oli hyvin tiukkaa. Heikohkon miksauksen ja yhtä heikon sijoittumisen seurauksena laulusoundit jäivät hieman kompin alle, mutta tähän bändiin on kuitenkin tutustuttava lisää.
Tämän verran näkyi Bulletista. Operoivia roudareita.
Kiertelyn ja Between the buried and me: n jälkeen oli nautittava herkulliset festarimakkispekkikset ja siirryttävä päälavan vaiheille jo hyväksi toteamaani paikkaan miksauskopin lähettyville odottelemaan ykkösbongauskohteeni Rammsteinin aloitusta. Jo tuntia ennen keikkaa paikalla oli reippaan puoleisesti yleisöä, joka kihisi odotuksesta koko tapahtuman pääesiintyjän pian koittavan konsertin vuoksi. Kun se sitten lopulta alkoi, upposin vähintäänkin transsia vastaavaan tilaan, mikä vaikeutti huomaavasti settilistan rekonstruointia jälkeenpäin. Kokemus oli minulle käytännössä hengellinen, jotain musiikkia suurempaa. Uskomaton bändi, uskomaton lavashow, järjetön yleisö, mielipuolinen meno. Ei puuttunut valoa, tulta tai räjähdyksiä. Setti painottui Stam1nan tapaan uuteen materiaaliin vanhoilla hiteillä ryyditettyinä. Esimerkiksi Rosenrot- ja Reise Reise -levyiltä mukana oli vain yksi biisi kummaltakin. Setti oli jotakuinkin seuraavan kaltainen, biisien järjestys tosin ei ole oikea, muisti ei riitä:
1. Rammlied (uuden levyn avausraita ja siksi hyvin oikeutettu ja toimiva alku keikalle)
2. Bückstabü (hk. suosikki uudelta levyltä nappasi yleisön lopullisesti otteeseensa)
3. Benzin
4. Feuer Frei (DÄÄM ne lieskat oli makeet!)
5. Frühling in Paris
6. Ich tu dir Weh (tämän aikana kosketinsoittaja Christian "Flake" Lorenz koki "uudelleensyntymän" Till Lindemannin korkealta kaataman kipinäsuihkun alla arkussa ja muuttui kiiltäväpukuiseksi ihmemieheksi soittaen loppukeikan ajan koskettimiaan juoksumatolla kävellen...pientä)
7. Du hast
8. Wiener Blut
9. Waidmanns Heil
10. Links 2 3 4
11. Keine Lust
12. Du riechst so gut
13. Pussy (varsinaisen setin päätösbiisi, saippuavaahtoa, paperisilppua ja punaista valoa)
encore:
Sonne (oma ikisuosikki, jonka kuulemiseen olin todella tyytyväinen!)
Haifisch (Lorenzin kumivene-crowdsurfilla maustettuna)
Ich Will
Kertakaikkiaan järjetöntä. Käsittämättömän mielettömän järjetöntä. Voi olla, etten hetkeen kuuntele muuta niin paljon kuin Rammsteinia. Elämäni helposti järisyttävin kokemus. Helposti. Saatte vielä pari kuvaa:
Mutta jo riittää hehkutus, siirrytän muihin asioihin. Rammsteinia ja Stam1naa on hyvä vertailla ainakin yhdessä asiassa: kosketinsoitintoiminnassa. Rammsteinin industrial-tyyliin koskettimet kuuluvat olennaisesti varsinkin vanhemmassa materiaalissa, siinä missä Stam1nalla ne ovat tulleet mukaan vasta tuoreeltaan. Tämä oli ehkä selkein ero bändien lavaesiintymisessä. Stam1nan keikalla koskettimet eivät juuri kuuluneet, kun taas Rammsteinilla ne ottivat tasan tarkkaan omansa. Ottakaa Lemin poijjaat oppia! Molemmat bändit kyllä kuulostivat elävinä erittäin hyviltä, eikä mainittavia eroja levyillä kuultavaan sointiin pienen puuroutumisen lisäksi oikeastaan kuulunut.
Festareilla käymisen lisäksi olen ehtinyt kuuntelemaan australialaista hip hop -heimoa Hilltop Hoodsia. Mainiota räpin laskettelua aussiaksentilla ja letkeää meininkiä, kannattaa kuunnella, ehdoitta! Toinen hipitihoppiin liittyvä juttu ovat sanoitusten "hokaamiset". Joskus sanatulvaa kuunnellessa ei tajua mistään juuri mitään, varsinkaan jos ei ole lukenut sanoituksia auki kirjoitettuina. Toisinaan tapahtuu kuitenkin salamaniskuja, joissa yhtäkkiä kuulee kristallinkirkkaasti, mitä jossakin kohtaa jotakin kappaletta sanotaan. Tämä on mielestäni hyvin outoa, koska sitä tapahtuu täysin epäloogisesti. Joskus näin käy, kun kappale soi omissa korvissa kolmatta kertaa, joskus taas soittokertojen ollessa lähempänä kolmeakymmentä. Näin käydessä tuntee aina itsensä hieman hölmöksi. En tiedä, kuinka moni on joskus törmännyt samaiseen outouteen, mutta itselle sen olemus kirkastui junamatkaillessa, kun parikin Eminemin kappaletta aukeni jälleen lisää.
Huhhuh. Ich will eure Hände sehen, Ich will in Beifall untergehen. Kiitos paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti