Olemme keskellä Suomen vittumaisinta vuodenaikaa. Kun lähtee ulko-ovesta taittamaan matkaa jonnekin pirullisen taivaalta putoavan vesiseinämän, hyytävän puhurin ja ehkä vielä nollissa pyörivän lämpötilan läpi, EI-reaktion vastustaminen on ajoittain hyvin vaikeaa. Kun vielä tulee kotiin ja joutuu sitten singahtamaan seuraavaan paikkaan ilman hengähdys- ja musataukoa, alkaa otsasuoni tykyttää pahemman kerran. Sen takia välillä on yksinkertaisesti pakko raivata jostain päivän keskeltä reikä musiikkihetkelle. Viime päivinä olen taas kerran huomannut näiden hetkien henkiäpelastavan merkityksen. Plutonium 74: n tuoma rentous on kantanut parinkin rankan hetken läpi. Misery Signalsin ja Chimairan raskas poljento on tallonut murheet maan rakoon.
Kaikista tärkein viime aikojen ilmapiirin parantaja on kuitenkin ollut yhtye nimeltä Magenta Skycode. Turusta ponnistavan bändin taustalla on Jori Sjöroos. Mies tunnetaan myös PMMP:n biisinikkarina ja Fu-Tourist- yhtyeestä. Magenta Skycode on kuitenkin siinä mielessä erilainen projekti, että Sjöroosilla on bändin musiikin suhteen täydellinen diktaattoriasema. Uusin levy Relief on yksin hänen käsialaansa biisien säveltämisestä ja sovituksesta kaikkien instrumenttien soittamiseen ja levyttämiseen omassa kodissaan. Joku taidepuristi voisi tässä kohtaa kyseenalaistaa koko jutun, koska taidetta tehdään kuitenkin ihmisten viihdyttämiseksi. Kompromissiton tyyli, jossa neuvoa ei tarvitse kysyä keneltäkään, johtaa maalaisjärjellä ajatellen varsin helposti lopputulokseen, joka on vaikeasti lähestyttävä ja kuulijalle etäinen. Juuri sitä Magenta Skycoden Relief-levy onkin. Yksinäisen mökkihöperön itse itselleen itseään viihdyttämään tehtyä musiikkia, joka liihottelee jossain ulkoavaruuden laitamilla. Soundi-lehden arvostelussa Magenta Skycoden äänisalaattia nimitettiin hienosti epäsosiaaliseksi. Nimitys on hieno jo sen takia, että kuka vain saa haastetta kyllin jo siitä, että alkaa miettiä, miltä ihmeeltä oikein kuulostaa epäsosiaalinen musiikki. Tämän määrittelyssä auttaa levyn avauskappale. The Simple Pleasures hiipii eteenpäin tasaisen kohokohdattomasti ja usvaisesti virittäen kuulijan koko levyn läpi kantavaan tunnelmaan, yksinkertaiseen nautintoon. Falsetissa lentelevät, moniääniset lauluosuudet, maltillisen iloluontoiset kitaramelodiat ja minimaaliset rumpukompit tekevät irtioton kaikesta todellisesta ja kouriintuntuvasta. Levyn parhaita paloja ovat mukavalla taustatilulilulla varustettu Kipling, koko levyn kaukaisimmissa sfääreissä levitoiva King Of Abstract Painters ja rauhoittava Trains Are Leaving The Yard. Jori Sjöroos on mittaamattoman lahjakas musiikintekijä, ja vaikka minulla oli suuria epäilyksiä Magenta Skycodea kohtaan, joudun jälleen kerran toteamaan, että olin väärässä. Erilaista, todella erilaista. Mutta hyvää.
Toinen levy, johon olen viime aikoina syttynyt todella myöhään, on Children Of Bodomin Blooddrunk. Muistan, että kun levy ilmestyi, ostin sen välittömästi saadakseni jatkumoa Are You Dead Yetin mahtavuudelle. Silloin petyin, koska levy on melko erilainen kuin edeltäjänsä. Kiekon aloittava Hellhounds On My Trail on vielä tuttua ja turvallista Bodomia, mutta jatko vie bändin uuteen suuntaan rankennetun Speed Metallin laduilta. Uusi suunta on thrashisempi, raaempi ja rankempi. Melodisuutta on vähennetty blastbeatia lisätty. Sanoisin, että Blooddrunk oli luultavasti levy, joka karkoitti jokusen vanhan kuuntelijan, mutta lumosi joitakin uusia. Tyylinvaihdos tekee silloin tällöin hyvää, eikä tuota vaikeuksia bändille, jonka muusikoiden yhteenlaskettua taitotasoa on hyvin vaikea ylittää millään maailman viisihenkisellä hevikokoonpanolla. Teknisyyden heivaaminen hetkeksi romukoppaan ja ilmaisun suoraviivaistaminen raikastaa Bodomiakin kummasti. Espoolaiset saavat thrashinkin toimimaan hienosti. One Day You Will Cry- biisin kitarasoolo on, noh, musiikkia korville. Jos tuolla soololla olisi maku, se olisi makean piparminttuinen miellyttävällä kirpeydellä.
Syksy on synkkää aikaa, eikä siitä pääse yli ilman säännöllistä nautiskelua. Musiikki todella antaa voimaa ja auttaa jaksamaan, vanha klisee on tottakin todempi.
Stam1nakin on käyttänyt bisnesvainuaan ja julkaissut Vanhaa Paskaa -nimeä kantavan kokoelman. Kokoelma vetää yhteen bändin musiikkia ajalta ennen mainetta, kunniaa ja levytyssopimusta. Mukana on demoversioita tunnetuimmista kappaleista sekä biiseistä, jotka eivät koskaan päätyneet levyille. Viimeiseksi on säästetty huumoripläjäys yhtyeen englanninkielisiltä ajoilta, kappale nimeltä Meet Your Fate. Ehkä merkittävin ero demojen ja levytettujen versioiden välillä ovat, äänenlaatua lukuunottamatta, tietenkin kappaleiden lyriikat. Esimerkiksi Pahan Arkkitehdin koko idea muuttuu varsin radikaalisti demoversion lyriikoiden myötä. Samoin käy Kadonneille Kolmelle Sanalle. Mielestäni on erikoista, että yhtyeen sanoittaja Antti Hyyrynen on antanut levy-yhtiön tai ylipäänsä kenenkään, raiskata lyyrista nerouttaan anaalisuoleen niinkin rankasti kuin sanoitusten erot osoittavat.
Lyriikkamuutokset ovat kuitenkin pientä Yhdeksän Tien Päät -kappaleen rinnalla. Biisi jäi alunperin yli Raja-albumilta. Alkuperäinen nimi oli Tässä On Ase. Kappale oli Rajan ilmestymisaikaan "liian ajankohtainen" Jokelan koulusurmien takia, ja kun biisi ei muutenkaan ole erityisen aurinkoinen, jätettiin se ymmärrettävästi julkaisematta. Jälkiviisaasti ajatellen nostaa niskarvat pystyyn miettiä, mikä kalabaliikki ja yleisönosastokirjoittelu biisistä olisi syntynyt, jos se olisi levytetty. Stam1na teki valinnan ja jätti ottamatta päälleen tämän leiman. En tunne valinna taustoja tai syitä sen tarkemmin, enkä ota siihen kantaa. Tyydyn herkuttelemaan sillä ikuisesti toteutumattomalla vaihtoehdolla, kuten koko Vanhaa Paskaa -kokoelmalla. Historia antaa aina mahdollisuuden laajentaa näkökulmiaan nykyisyyden suhteen, ja siksi Vanhaa Paskaa on arvokas julkaisu eikä aivan liian läpinäkyvä rahastusyritys, vaikka se luultavasti kilisyttääkin oikeuksiensa haltijoiden kassakonetta varsin iloisesti. No, taiteilijoidenkin on elettävä. Musiikin lisäksi levyn arvoa nostavat sen kotelon pintaan kirjaillut tarinat eri biisien synnystä. Tarinat tuovat pöytään myös tukun Stam1nan musiikillisia vaikutteita, joista vilautetaan mm. Dream Theraterin, Soilworkin, Symphony X:n ja Stonen nimiä. Niinpä, progea ja thrashia.
Tänään tälleen ja joskus myöhemmin jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti