Soittamisesta

Niin. Jos joku uskollisista lukijoistani ei vielä tiennyt, kävin 11-vuotiaasta 15-vuotiaaksi pianotunneilla, ensin kotiopettajan johdolla ja sitten Lahden Musiikkiopistolla. Suhtauduin aina koko touhuun enemmän tai vähemmän vastahakoisesti, mutta myöhemmin olen monesti kiitellyt noilta ajoilta mukaan tarttunutta ymmärrystä musiikin teoriasta ja monesta muuta asiasta. Koulussa sitten aikoinaan piti opetella soittamaan kitaraa, ja kotoa kun on aina löytynyt kitara tai pari kiitos isän soittoharrastuksen, oli opintoja helppo syventää. Kuitenkin jo kouluaikoina ihastuin siihen nelikieliseen matalalta soivaan soittimeen luokan nurkassa. Minusta tuli basisti.

En siis tosiaan osaa soittaa mitään soitinta kovinkaan kummoisesti, vähän pianoa, bassoa, kitaraa ja rumpuja. Nykyään soittelen mieluiten bassoa, kun kotona onneksi on sekin. Oman basson hankinta lienee joskus tulevaisuudessa välttämättömyys. Vaikka osaan välttävästi lukea nuottejakin, soitan useimmiten tabulatuurien avulla. Tämä selittyy sillä, että tabulatuureista on helppo perehtyä sävelkulkuihin, kun tietää jo valmiiksi, miten kappaleen "kuuluu mennä". Tabulatuuri on siis eräänlainen kartta, joka esittää kitaran tai basson otelautaa ja ilmaisee, mitä kieltä pitää painaa miltäkin nauhalta missäkin välissä. Tabulatuurin heikkous on tosiaan rytmin ilmaisun puuttuminen, mutta jo kuultujen kappaleiden opetteluun se soveltuu mainiosti. Enimmäkseen soittelen Black Sabbathin, Iron Maidenin, Led Zeppelinin ja muiden rock-lekojen riffejä, esimerkiksi Black Sabbathin varhaisen tuotannon kappaleita, kuten Electric Funeral, Evil Woman tai Iron Man. Iron Maidenin kappaleiden basso-osuudet ovatkin usein hieman konstikkaampia, ja olen tähän mennessä opetellut kokonaan ainoastaan kappaleen Run to the hills. Toisaalta Maiden-basisti Steve Harris on instrumenttinsa varressa sellainen velho, että tyylikkääät bassokuviot ovat luonnollinen osa bändin musiikkia. Kiinnittäkäähän huomiota kun seuraavan kerran kuuntelette Maidenia!

Kitaraa soittelen vähemmän, ja silloin paino on uusien sointujen opettelussa, mikä taas mahdollistaa yhä uusien biisien säestämisen. Repertuaari ei minulla tosiaan ole kovin laaja. Tottakai välillä jammailen voimasoinnuilla vanhoja rock-klassikkojakin, 80-luvun hard rock-riffien tapailu on hyvää ajanvietettä. Rumpuja pääsee soittamaan valitettavan harvoin, mutta basson ohella ne ovat henk. koht. suosikki-instrumentti. Ei kannujen paukuttamisen voittanutta. Kaiken kaikkiaan en tosiaan siis soita verenmaku suussa, vaan lähinnä omaksi ilokseni ja juuri sen verran kuin itse jaksan ja haluan. Olisihan jossain bändissä joskus ihan jännä kokeilla, mutta tuskimpa vain.

Lopuksi on vielä todettava, että jälleen tuli tilattua uutta täytettä levyhyllyyn. Kyseessä on Doom Unit-nimisen orkesterin debyyttiläpyskä Cross the line. Odotukset kovasti mediassa hehkutetun levyn suhteen ovat korkealla, mutta siitä enemmän, kunhan levykauppa äxän kirjekuori jälleen kolahtaa postiluukkuun. Siihen asti vastikään National Geographicin valloittanutta Madventuresia mukaillen: Over and out.

linkki tietämättömille: http://www.stara.fi/2009/11/23/madventures-sarjan-menestys-maailmalla-jatkuu/