Uusvanhoja löytöjä

Sitä on tullut ostettua ajan mittaan kaikenlaisia levyjä. Osaa on kuunnellut enemmän, osaa vähän vähemmän. Enemmän kuunnellut ovat tottakai aina olleetkin niitä suosikkeja, mutta useimmiten suurimmat positiiviset yllätykset ovat aiheuttaneet juuri ne vähemmän kuunnellut levyt.

Tuoreimpana esimerkkinä itse vähän kuuntelemastani levystä on The Hauntedin toiseksi tuorein studioalbumi The Dead Eye. Muistelin levyä taannoin, kun katselin sen mukana tullutta dvd:tä, johon on koottu pieni dokumentti levyn teosta sekä pari musiikivideota ja livetaltiointia. The Haunted on varsin vihainen thrash metal -orkesteri, minkä takia levyn hieman pehmeämpi, jopa taiteellisempi lähestymistapa nosti aikoinaan niskakarvani pystyyn. Kun taas kuuntelin levyn kappaleita juuri dvd: n katsomisen jälkeen, tajusin yhtäkkiä niiden hienouden. Kokemus oli verrattavissa vähintäänkin valaistumiseen. Levyn kappaleiden synkkyys ja negatiivinen energia syntyy muusta kuin aggressiivisuudesta, mikä on tarkemmin kuunneltuna erittäin hienoa, varsinkin, kun ottaa huomioon, että The Hauntedin tuotannossa The Dead Eye- albumia ympäröivät molemmilta puolilta hyvin tiukat ja aggressiiviset levyt. Sitä edeltää rEVOLVEr ja sen jälkeen julkaistiin Versus. The Dead Eyen hitaat, murhemieliset riffit ja muita levyjä melodisemmat lauluosuudet muuttavat bändin tavanomaisen negatiivisen energian valkean raivon sijasta melankoliaksi.

"Myöhäissyntyisesti" voi kuunnella myös yksittäisiä kappaleita. Tätä harrastan hyvinkin usein. Monesti kappaleita tuomitsee ensikuuntelulla huonoiksi täysin perusteetta, sillä yksi kuuntelu ei vain riitä kertomaan totuutta. Tästä esimerkkinä tahdon mainita Nirvanan kappaleen Lithium. Todellinen klassikko, jota kuuntelen varsin innokkaasti aina, kun se radiosta ilmoille rävähtää. Hankin kappaleen ensimmäistä kertaa tietokoneelleni vasta pari päivää sitten. Vielä rajumpi reaktio on monesti aiheutunut ennestään tuntemattomista Iron Maidenin, Uriah Heepin ja muiden vanhojen rock-dinosaurusten kappaleista. "Hei, täähän on helvetin hyvä" on tullut todettua lukemattomia kertoja.

Tarinan opetus oli siis, että kappaleita ei saa koskaan tuomita kertakuuntelulla. Sitten erikoisempaan uuteen biisituttavuuteen. Pienen tutkimustyön jälkeen sain tietää, että Call Of Duty Modern Warfare 2-pelin mainoksessa soiva reippaasti potkiva räp-biisi olikin Eminemin Till I Collapse. Monesti jo kuunneltu, todella kovaa räpäytystä, vaikka aivan tuoreesta kappaleesta ei olekaan kyse.

Uusin levyhankintani puolestaan on Radio Rockin Rockstarba-kilpailun voittajayhtyeen Doom Unitin uunituore debyyttilätty Cross The Line. Levy on kovaa laatua, vaikka bändin ja kappaleiden nimet hämäsivät minut odottamaan varsin raskasta ilmaisua. Siksi bändi yllätti raskaalla, mutta kuitenkin varsin helposti lähestyttävällä erittäin rehellisellä riffittelyllä, rauhallisilla puhtailla vokaaleilla ja kertosäkeiden tarttuvilla melodioilla. Toimii, en ihmettele kisan voittoa. Kannattaa ehdottomasti tutustua muidenkin.