Terveterve
Kuukauden mittainen joululoma alkaa olla lopuillaan ja paluu ah-niin-raskaaseen korispummin arkeen odottaa. Sodassa Kansaneläkelaitosta vastaan on otettu jälleen taistelukosketuksia vihollisen ryhmitykseen ja selvitty takaisin melko vähäisin vaurioin, sotasaaliin pitäisi olla tilillä parin päivän päästä. Eli pyyhkii varsin mukavasti. Tämän lisäksi lomalla on voinut omistautua lätkälle ja hiihdolle ja muistaa, miten mukavia lajeja ne oikein ovatkaan. Mikään ei voita yksinäistä runttaamista talvisen metsän läpi, kun tuntuu jäätyvän sisältä ilman kylmyyden takia, vaatteita kun ei voi pukea henkitorven ja keuhkojen päälle. Tämän lisäksi lomaillessa on ehtinyt kuunnella musiikkiakin tavallista enemmän ja muutamista kappaleista on noussut mielen kuplaliemen pintaan varsin poreilevia ajatuksia, jotka olen nyt ajatellut kaataa teidän kuppeihinne, halusitte te sitä tai ette.
Ensinnäkin, Lady Gagan Bad Romance- biisin musiikkivideossa ei ole mitään järkeä. Videon ohjaaja on varsin nerokas, koska video on niin käsittämättömän outo, että syöpyy väkisin mieleen. Lady Gagan ja kumppaneiden dinosaurusmaiset eleet ovat aiheuttaneet sen, että kyseistä kappaletta ei voi kuunnella naurahtamatta. Se onkin saanut henkilökohtaisessa lempinimistössä omakseen "dinosaurusbiisin" nimityksen. Listahitiksi Bad Romance kyllä iskee meikäläiseen yllättävänkin positiivisesti, rouva Gagan tuottajaporukka kyllä osaa asiansa, vaikka minua ärsyttää vieläkin se, kuinka huono biisi Love Gamesta on tehny. Tämä siis, koska kappaleen biitti on valehtelematta männävuosikymmenen parhaita, ja olisi mielenkiintoista nähdä, mitä joku enemmän rnb-tyylinen artisti saisi taustavoimineen värkättyä siitä. Vaikkapa 50 Cent, Usher tai muu "bileräpin" tekijä pystyisi taatusti parempaan kuin Lady Gaga. Ikävää, että loistavat biitit menevät tällä tavalla hukkaan.
Mutta jo riittää avautuminen musiikista, joka ei suuremmin kiinnosta. Puhutaan sen sijaan Stam1nasta. Puhuttavaa riitti varmasti jo muutama vuosi sitten, kun bändi pulpahti pintaan. Itse kuitenkin löysin "Lemin koirapojat" vasta nyt alkuvuodesta, ja innoissaan oleminen on lievä ilmaus fiiliksistä bändin suhteen. Rehellistä thrash metallia ja sopiva sekoitus puhtaita ja örinävokaaleita kuorrutettuna nerokkailla, kristinuskon kanssa flirttailevilla sanoituksilla on sangen toimiva ja ainutlaatuinen yhdistelmä. Soundillisesti Stam1nan vanhempi materiaali on erittäin lähellä esimerkiksi Rytmihäiriön Seitsemän Surman Siunausliitto -albumia, mutta uudemman materiaalin kevyempi musiikillinen ilmaisu siirtää bändin kuulostamaan oikeastaan ainoastaan itseltään, ja kun Antti Hyyrysen sanoitusten kanssa ei pahemmin kilpailla, Stam1na on lanannut itselleen oma tien tallattavaksi jotakuinkin niin pitkälle kuin jalat kantavat. Kappaleet kuten Paha Arkkitehti, Likainen Parketti ja Ristiriita ovat potkineet minua naamaan viimeisen viikon verran, ja vastaavista musiikkikikseistä on todella kauan. Vahvaa musiikkia, vahvaa musiikkia kerta kaikkiaan. Vaikka kaikkihan sen jo tiesivät, paitsi minä.
Toinen asia, joka pitää saada nyt sanotuksi, liittyy hieman raskaamman sarjan musiikintekijöihin. Kuuntelin päivänä muutaman pitkästä aikaa toden teolla Queeniä. Pitkään yhdessä soittanut bändi, jonka neljästä jäsenestä kolme olisi saattanut tehdä loisteliaan uran minkä tahansa bändin laulajana liikuttaa ja vaikuttaa Elastistakin kovemmin. Kolmesta hyvästä laulajasta itseoikeutetusti paras oli tietenkin edesmennyt Freddie Mercury. Kukaan laulaja ei milloinkaan tule saavuttamaan sitä tunnelatausta, jonka tämä mies pakkasi jokaiseen laulamaansa sanaan. Queenillä on useita mahtavia ns. hupailubiisejä, kuten Bicycle race ja Fat bottomed girls, joissa neljä huippumuusikkoa pitää hauskaa ja kuulostaa nautinnoliselta. Bändi osasi myös stadionrock-tyyliset nousukännikappaleet, minkä todistavat suurelliset Hammer to fall ja moneen kertaan käytetty ja kulutettu We will rock you. Kolmas "kategoria", johon Queenin kappaleita voi sijoittaa, ovat ne biisit, jotka eivät ikinä olisi tunnettuja, jos ne olisi tehnyt mikä tahansa muu bändi kuin Queen. Vaikkapa bändin normaalista linjasta täysin poikkeava diskotyylinen jumputus Another one bites the dust ei varmaankaan olisi saavuttanut suosiota jonkin muun bändin tekemänä, mutta Queenin maaginen aura pystyi melkeinpä muuttamaan paskan suklaaksi. Omasta mielestäni Queen on silti parhaimmillaan "tunnebiiseissä". Slovarit, joissa Freddie Mercury todella lataa täyslaidallisen tulkintaansa ja tieteellisen tarkka säestys antaa pettämättömän tuen, koskettavat syvältä. Kaiken tämän ilmentymä on "viimeinen" Queen-biisi The show must go on. Freddie Mercury kirjoitti kappaleen sanat tietäen, että kuolisi pian AIDSiin. Kun tällaisessa tilassa oleva ihminen kysyy jäljittelemättömällä äänellään "Does anybody know what we are looking for?" alkaa väkisinkin miettiä, mitä ihminen täällä todella tekee. Tunne on sanoin kuvaamaton, avaruuden äärettömyyksiä suurempi, aivan mieletön ja selittämätön. Queen on bändi, jonka kappaleisiin kannattaa todella paneutua niitä kuunnellessaan. Ei vain kuunnella, vaan KOKEA jokainen sana ja harmonia jokaisella solullaan.
Olen myös tutustunut taas uusiin hip hop -nimiin. Koneelle päätyivät Kapa "Brädi" Härkösen blogin perusteella Mainon ja Royce da 5'9'': n uusimmat albumit. Molemmat herrat osaavat asiansa ja saisivat puolestani ehdottomasti nauttia suurempaa suosiota myös täällä synkän metallimusan luvatussa maassa. Räpäytyksessä miellyttää sen henkilökohtaisuus, biisien ja kokonaisten albumien tarinat tulevat suoraan kadunkulmilta ja keskikaupungin pikkuteiltä. Kun kahta samanlaista ihmiselämää ei ole, on mukavaa kuunnella, mitä muut tekevät ja miksi. Samalla voi hetkeksi irtautua omista kuoristaan ja peilata omia juttujaan kuulokkeista lyyrisenä virtaavaan sanojen virtaan. Eri musiikkia eri syistä.
Tuli muuten myös hommattua puolalaisen Behemothin Demigod-levy. Varsin tiukkaa mustaan vivahtavaa death metallia. On myös kuunneltu Iron Maidenin The Duellistsia, hieman tavallista enemmän Metallicaa ja Pyhimyksen kappaletta 6:05. Nyt piti vain päästää ulos nämä suurimmat fiilikset, mutta edellä mainitut ansaitsevat maininnan korvieni täytteenä vuodenvaihteen molemmin puolin.
Olkaa rauhassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti